Tiina on itku kurkussa työpäivän jälkeen. Saara puolestaan ihmettelee hänen reaktiotaan. ”Eihän mitään edes sattunut”, hän toteaa. Koulussa oppilas oli suuttunut välitunnin jälkeen luokkahuoneessa ja heittänyt tuolin luokan takaosaan. Opettaja ehti väistää ajoissa, eikä kukaan loukkaantunut. Tilanne rauhoittui nopeasti ja oppilas ohjattiin keskustelemaan aikuisen kanssa.
Tilanne on monelle työyhteisölle tuttu. Sama tapahtuma voi herättää työntekijöissä jopa vastakkaisia kokemuksia. Varsinkin ryhmätyönohjauksissa nousee usein esiin, kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää toisen kokemusta. Siinä missä yksi työntekijä pystyy jättämään haastavan tilanteen työpaikalle, toinen kantaa kokemusta mukanaan vielä vapaa-ajallekin.
Toiselle työntekijälle läheltä piti -tilanne voi siis jäädä mieleen pyörimään vielä työpäivän jälkeenkin: entä jos tuoli olisi osunut oppilaaseen tai opettajaan? ”Miten pahasti olissin voinut satuttaa itseni?” ”Entä muut oppilaat, jotka olivat vastuullani?” Silloin tarvitaan tukea, kuulluksi tulemista oman kokemuksensa kanssa.
Haaste voi syntyä myös silloin, kun väkivallan uhka tai muu kuormittava tilanne alkaa normalisoitua liiaksi osaksi arkea, työhön kuuluvaksi asiaksi. Silloin riskinä on, että sivuutetaan tärkeät kysymykset: Voisiko tilanteita ehkäistä paremmin? Huomataanko työntekijän kuormittuminen riittävän ajoissa? Ja ennen kaikkea: uskaltaako kuormituksen kokemuksesta puhua ääneen ilman pelkoa kokemuksen vähättelystä?
Turvallinen työyhteisö ei synny siitä, että kaikki kestävät kaiken ja kokevat kaiken samalla tavalla. Turvallinen työyhteisö syntyy siitä, että erilaiset kokemukset tunnistetaan ja niille annetaan tilaa tiimissä. Vasta silloin voidaan yhdessä löytää keinoja vähentää kuormitusta ja lisätä turvallisuuden tunnetta kaikille työntekijöille.
