Perjantaina 31.7.2026

Juurisyitä vai uusia kokemuksia?

Vaikeiden tilanteiden käsittely on tärkeää, mutta ongelmien juurisyiden loputon etsiminen voi johtaa uusiin ongelmiin. Tarvitaan uusia onnistumisen kokemuksia, jotta muutos voi oikeasti tapahtua.

Välillä törmään edelleen siihen, että ongelmalle halutaan löytää juurisyy. Ajatellaan, että vasta sitten tilanne voidaan ratkaista / toipuminen voi alkaa. Tämähän oli hyvin vallitseva ajatusmalli menneinä vuosikymmeninä, kunnes Ben Furman toi tästä kriittistä näkökulmaa. Ja moni tietää, että Furmanin ajatuksia ei aikoinaan tervehditty ilolla, mutta Furman on nyt jättänyt isot jäljet niin psykoterapian maailmaan kuin työelämän johtamisen oppeihinkin.

Kun esimerkiksi työssä ahdistaa, työpaikalla on ollut ristiriitoja, on tärkeä saada puhua siitä, mikä tuntuu pahalta ja kuormittaa. Oli se ”juurisyy” tai ei. Ihminen tarvitsee kuulluksi tulemista. Kun vaikkapa ammatillinen itsetunto on maassa esimerkiksi työuupumuksen tai kiusatuksi tulemisen vuoksi, yleensä on tärkeää saada jäsentää tilannetta, ajatuksia ja tunteita ulkopuolisen kanssa turvallisessa tilassa. Joskus ulkopuolista tukea voidaan tarvita pidemmänkin ajan.

Kuitenkin: jos jäädään pelkkään jäsentämiseen ja tilanteiden työstämiseen, näen riskinä, että tilanteeseen voidaan jäädä vatvomaan sellaisella tavalla, joka voi jopa ylläpitää huonoa oloa. Kynnys mennä esimerkiksi sosiaalisiin tilanteisiin tai uusia haasteita kohti voi nousta. Tilanne voi kroonistua.

Sen sijaan terveydenhuollon tuki tai työnohjaus, voi olla hyödyksi, jos samalla saa riittävästi myös tukea kohti uusia asioita ja onnistumisen kokemuksia. Siksi toipumista ja itsetunnon palauttamista ei voi jättää vain työterveyshuollon, työnohjauksen tehtäväksi. Tukea tarvitaan yleensä myös työpaikalla.

Pelkkä vaaratekijöiden, kuten uupumista aiheuttaneiden tekijöiden poistaminen tai minimointi ei riitä, kun mietitään esimerkiksi työtehtävien muokkausta. Tarvitaan myös mahdollisuuksien mukaan sellaisia työtehtäviä, jotka tuovat onnistumisen kokemuksia. Onnistumisen kokemus on tärkein pystyvyyttä tuova tekijä.

Parhaimmillaan löydetään uusia väyliä, joilla työntekijä voi hyvin, hän saa itsetuntonsa takaisin ja hänestä tulee taas tuottava työntekijä.

Siirry takaisin sivun alkuun