Perjantaina 14.8.2026

”En minä ole tullut tänne myymään!”

”Hyvin tehty työ myy itse itsensä.” Vai myykö sittenkään? Ammattitaidon rinnalla myös myynti-, markkinointi- ja verkostoitumistaidot ovat nykyään yhä tärkeämpiä. Näitä taitoja voidaan odottaa yhä useammin myös palkansaajalta silloinkin, kun myynti ei varsinaisesti kuulu palkansaajan työnkuvaan.

Ennen kuin siirryin päätoimiseksi yrittäjäksi vuonna, aloin törmätä palkkatyössäni siihen, että työntekijöiltä alettiin toivoa myös myyntityötä.

Myyntityö tarkoitti esimerkiksi sitä, että kun keskusteli yhteistyötahon kanssa, pyrkisi kuuntelemaan herkällä korvalla, onko jotakin muuta kuin menossa olevaa, johon voitaisiin olla avuksi. Eli voidaanko tarjota jotain muutakin palvelua kuin sitä, mitä nyt oli asiakkaan kanssa menossa? Ja pyydettiinpä joitakin työntekijöitä myös soittamaan yhteistyötahoille yhdessä kohdassa, kun asiakkaat ja työt vähenivät. Saimme työnantajalta pientä briiffaustakin myyntityöstä.

Moni suhtautui myönteisesti myyntiin, mutta osa suhtautui siihen nihkeämmin. ”En minä ole tullut tänne myymään!”, saatettiin todeta. Tai sitten voitiin sanoa: ”kyllähän hyvin tehty työ itsessään myy!”. 

Pätevä ammattihenkilö, hyvin tehty työ ja hyvä maine voivat tukea paljonkin myyntiä. Mutta se ei välttämättä riitä. Myyntitaitojen ja verkostoitumisen puute parhaimmalla tekijällä voi johtaa siihen, että huonompi tekijä saakin paremman myynnin ja tulokset, jos huonommalla tekijällä on parhaimmat myyntitaidot sekä verkostoituminen ja markkinointi kunnossa. 

Myynti ja markkinointi ovat asia, josta olisi hyvä puhua oikeastaan ihan minkä tahansa alan koulutuksissa. Kun asiakastilanne ja liikevaihto heilahtelevat, työnantaja hyötyy siitä, että työntekijät ymmärtävät myynnin ja markkinoinnin ajatuksen. Ja riippumatta siitä, mihin työnkuvaan työntekijä on alunperin palkattu. 

Näyttää kuitenkin siltä, että myynnistä ja markkinoinnista ei välttämättä puhuta edes niissä koulutuksissa, jotka johtavat yleensä yrittäjänä / freelancerina harjoitettaviin ammatteihin. Yhtenä esimerkkinä yrittäjämäisistä töistä ovat luovat alat, kuten taidemaalaus, musiikki tai valokuvaus. Useamman kertoman mukaan näissä koulutuksissa saatetaan kertoa apurahoista ja niiden hakemisesta, mutta ei oman työn myynnistä ja markkinoinnista.

Ei siis käsitellä ollenkaan, miten voisi saada oman myynnin ja markkinoinnin kautta toimeentulonsa, vaikka monella on edessä työ yrittäjänä. 

Työnohjaajaopinnoissa, jotka olen itsekin suorittanut, ei taideta myöskään puhua myynnistä ja markkinoinnista juuri yhdessäkään koulutuksessa. Kuitenkin työnohjausta ja muuta yritysvalmennusta tehdään myös yrittäjävetoisesti. Työnohjauksessa on perinteisemmin hankittu asiakkaita kilpailutusten kautta, ja tätä saatetaan sivuta koulutuksissa.

Kilpailutuksiin osallistuminen ja apurahat voivat olla yrittäjälle oivallisia tapoja hankkia toimeentuloa. Olen itsekin lähtenyt hankkimaan asiakkaita myös kilpailutuksilla. Ja on mahdollista, että haen apurahaakin jossain kohdassa. Mutta pitäisin kuitenkin outona sitä, että oma työni yrittäjänä olisi varsinkin pelkästään apurahojen varassa.

Yrittäjyyteen kuuluu epävarmuus ja riskit. Muuttuva toimintaympäristö on viime vuosina keikauttanut useiden jopa varmoina pidettyjen toimialojen markkinoita ja toimintaedellytyksiä. Vallitseva tilanne on vaatinut ketteryyttä ja muutosvalmiutta ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Myynti- ja markkinointitaidot tuovat yritystoimintaan resilienssiä muuttuvassa maailmassa.  

Nina Nores-Syvänen

Yrittäjä, joka opettelee markkinoimaan ja myymään työnohjausta ja laulukeikkoja muuttuvassa toimintaympäristössä. 

Siirry takaisin sivun alkuun